Joopa joo. Eipä kannataisi lukea vanhoja blogikirjoituksia, kiusaus poistaa ne meinaa käydä liian suureksi.
Kukahan minä oikeasti olen? Olen kadottanut itseni jonnekin. En tiedä onko minulla enää omia mielipiteitä ollenkaan. Minut on ohjelmoitu ympäristön mukaan ja suuhuni on laitettu tilanteeseen sopivat sanat. Minut itseni on tungettu jonnekin sielun perälle ja suljettu lasipurkkiin. Siellä se sitten yrittää tapella vastaan, mutta ei saa mitään näkyvää aikaiseksi, vain jonkin asteisen epävarmuuden tunteen: Kuka minä olen?
Haluanko edes löytää itseni? Mielessäni häilyy tunne siitä, ettei minun kannata vaihtaa omia mielipiteitäni muiden mielipiteitten tilalle. Omat mielipiteethän olivat, silloin kun niitä vielä oli, vääriä. Kyllä kansa tietää, miksi siis vaihtaa huonompaan.
Tänään on ollut taas vaihteeksi huono päivä. Mieli on ollut maassa, enkä oikein keksi syytä siihen. Koskee vaan ihan tajuttomasti sisälle...ja viimeinenkin itsensä arvostus on tiessään.
Vielä jonkin aikaa sitten väitin psykiatrille, että olen mielestäni mennyt vähän parempaan suuntaan. Nyt taas näyttää tilanne toiselta. Ehkä se oli vain tyyntä myrskyn edellä ja nyt sitten alkaa se suuri alamäki. Poltin tänään itseäni, vanhat keinot (lyöminen, pureminen ja käsiensä palelluttaminen) eivät enää tuntuneen riittäviltä. Mää haluan tän kivun pois täältä sisältä, jos ei muuten, niin sitten se pitää muuttaa fyysiseksi. Fyysisestä kivusta saa sentään jotenkin kiinni. Sisäinen tuska on niin vaikeasti käsiteltävä asia, siitä ei saa mitään konkreettista otetta, se vain kasvaa ja laajenee. Voi ei, mitähän huominen tuo tullessaan...en uskalla edes ajatella.