Täällä taas. En ole nyt taas kirjoitellut hetkeen, koeviikoilla en usein edes avaa tietokonetta, vaan sulkeudun omaan maailmaani. Nyt olen ollut viikonlopun kotipaikkakunnallani perheeni luona, missä yksityisyydestä ei ole tietoakaan. Nyt pystyn viimein kirjoittamaan jotain, kun muut ovat jo nukkumassa.

Koeviikko jatkuu vielä hetken aikaa, toistaiseksi on selvitty hengissä. Tiukkaa on kyllä välillä ollut. Viimeinen koe on maanantaina ja sitten on jäljellä vain fysiikan koe, jonka jätin uusintaan, kun oli samana koepäivänä toinenkin koe. Tai no, mistä sitä sitä tietää onko sinne uusintaan jäänyt muitakin kokeita, pahoin pelkään nimittäin, että reputin matikassa pahemman kerran. Yritän nyt olla ajattelematta noita asioita, palautuspäivään on yli viikko aikaa ja uusintaankin kaksi.

En tiedä. Tällä hetkellä mielessäni pyörivät sosialistumispaineet, joiden suurin aiheuttaja on terapeuttini. Hän on jo parilla viime kerralla puhunut hyvin painokkaasti siitä, kuinka minun pitäsi alkaa ihan oikeasti opettelemaan elämistä. Tekemään sellaisia juttuja joista pidän ja mitä muutkin nuoret tekevät.

Ihmettelen itsekin, miten minulle voi olla niin vaikeaa tehdä asioita joista pidän. Nykyisin en edes tiedä mistä pidän, koska en ole moneen vuoteen sallinut itselleni mitään hyvää. Enkä meinaa sallia vieläkään. Minulla oli tässä välillä kaksi päivää jotka olisivat voineet olla muita mukavampia. Minulla oli aikaa, koska seuraavana päivänä ei ollut koetta johon lukea. Olin suunnitellut lukevani sitä seuraavan päivän kokeeseen, kun kerrankin olisi ruhtinaallisesti aikaa. Mutta kämppikseni sotki suunnitelmani ilmoittamalla, että kaksi yhteistä ystäväämme olisi tulossa käymään. Ja koska minä en voinut kohteliaisuuden vuoksi sulkeutua huoneeseeni lukemaan, liityin heidän seuraansa. Joissan välissä huomasin, että minullahan oli ihan kohtuullisen mukavaa. Mutta osittain siitä syystä, että olin tehnyt tämän havainnon, mielialani alkoi laskea. Hetkeksi vainnut syyttävä ääni päässäni sai taas vallan ja alkoi innoissaan muistuttaa minua tekemättömistä töistä ja siitä, kuinka olin tuhlannut aikaani turhaan huvitteluun. Menetetty aika oli nyt jotenkin saatava kiinni, joten aloin odottaa vieraiden lähtemistä ja sitä että pystyin sulkeutumaan huoneeseeni lukemaan.

Toinen päivä oli silloin, kun äitini tuli käymään opiskelukaupungissani. Me kävimme syömässä ja ostoksilla. Minulle piti ostaa esiintymisasu ensi viikkoa varten, sillä esinnyn eräissä pikkujouluissa. Yleensä inhoan shoppailua yli kaiken, mutta tältä reissulta löysin myös yhden kauniin hameen sekä siihen sopivan topin, jotka sitten lopulta ostin, äitini pienellä painostuksella. En ole ostanut vaatteita itselleni muistaakseni kuin viisi kertaa elämäni aikana, joten tämä on minulle jotain todella uutta. Muistan jopa mitä olen ostanut ja paljonko ne ovat maksaneet (1.kerta farkut 10€  2. kerta T-paita 19,90€ jne...) Tosin nykyisin on ihan sama, maksaako ostoksen minä vai äitini, sillä minulla ei ole mitään tuloja, lukuunottamatta pienen pientä opintotukeani, joka ei riitä edes vuokraan. Joten elän täysin vanhempieni varoilla, koska en käteni takia myöskään voinut käydä töissä kesällä tai opintojen ohella.

Shoppailureissu oli kaikenkaikkiaan melko mukava, kunnes aloi jälleen miettiä, mitä kaikkea turhaa olin taas tehnyt. Ensinnäkin, oli taas kerran tuhlannut aikaa shopatessani kaupungilla. Aikaa jonka olisi voinut käyttää vaikka siivoamiseen tai koulutyöhön. Toiseksi, olin kuluttanut rahaa. Olen yleensä hyvin tarkka rahankäytöstä, varsinkin niistä rahoista jotka käytetään minuun. Yritän tehdä kaiken mahdollisimman halvalla, esim. ostan kaikki koulukirjani käytettynä sekä syön sitä mitä saa halvimmalla. Joskus jätän aterioita väliin vain siksi, että selviän halvemmalla. Syön muutenkin vain kaksi kertaa päivässä + kaikkein rankimpina päivinä välipalan (näkkileipää, tiivistemehua tms.), mutta silloin kuin haluan säästää jätän iltaruoan väliin. Lounaanhan saan koulussa. Lisäksi en halua koskaan ostaa mitään, mitä ilman voin tulla toimeen, joten siksi kauhistuin siitä, että olin mennyt tekemään sen virheen, että olin ostanut jotain vain siksi, että jokin näyttää kivalta. Okei, puolustukseksi minun on sanottava, että vaatteet olivat alennuksessa ja eivät maksaneet yli kahtakymppiä kumpikaan. Mutta silti. Hillitäkseni syyllisyyttäni olen suunnitellut jälleen uusia kohteita, joissa voin tinkiä. Odotettavissa on monta varsin niukkaa viikkoa ruoan suhteen, eikä minua todellakaan saa enää kertaakaan ennen joulua lähtemään mihinkään maksulliseen huvitukseen. Ainut "ylimääräinen" johon aioin käyttää rahaa, on joululahjat. Niiden suhteen omatuntoni ei olekaan niin tiukka, koska ne menevät muille, eivätkä minulle saastaiselle, ahneelle, itsekkäälle pölvästille.