Virallisesti hullu edelleen. Kävin tänään terapiassa, jonka piti olla viimeinen kerta. Vaan eipä ollut. Vielä keväällä minun tilanteeni näytti kuulema ihan hyvältä, mutta olen kesän aikana jällen kerran vajonnut sellaiseen epätoivon suohon, että en sitten vielä sittenkään pärjää ilman terapiaa. Eli uusi aika parin viikon päähän ja sitten katsotaan, miten jatketaan.

Minusta tuntuu, että olen pettänyt kaikki. Terapeuttini, läheiset ihmiset, itseni. Olen maailman suurin idiootti, joka luovuttaa liian helposti, eikä pysty seisomaan omilla jaloillaan.

Eikä minun olisi kesän aikana pitänyt mitään kovin mahdottomia tehdä. Vain ottaa kännykkä kauniiseen käteen , soittaa kaverille ja olla heidän kanssaan, Mutta en pystynyt siihenkään. Istuin monta kertaa kännykkä kädessä, numero valmiiksi etsittynä. Ei olisi tarvinnut tehdä muuta kuin painaa vihreää luuria. Mutta en pystynyt edes siihen. Menin suolle ja jaksoin nostella jalkojani hetken aikaa ja pysyin pinnalla. Mutta sitten väsyin ja luovutin.

En tahdo mennä kouluun. Ensimäistä kertaa elämäni aikana pelkään ihan oikeasti kouluun menemistä. En minä pärjää siellä. Olen ihan liian rikki ja väsynyt. En jaksa pitää pystyssä niitä jesarilla paikattuja kulissi viritelmiäni. Mutta en pärjää ilman niitä.