Vaikka niin kovasti inhoankin kulunutta fraasia "ottaa itseään niskasta kiinni" niin aion sitä nyt käyttää. Väärissä yhteyksissä tuo fraasi voi aiheuttaa suurta tuhoa, kokemusta on. Mutta minun pitäisi todella ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa käydä täällä useammin.

Sain tänään taas uutta näkökulmaa asioihin ja päätin tulla kirjoittamaan sen ylös. Lähtökohdat ovat murheelliset, mutta omiaan herättämään ajatuksia. Sain tänään kuulla erään minua hieman nuoremman tuttuni joutuneen hyvin samankaltaiseen tilanteeseen kuin minä: elämä ei maistu ja hän on aloittanut viiltelyn. Vaikka emme olekaan tekemisissä kovin usein, kyseinen henkilö on silti minulle hyvin tärkeä ja pidän häntä aivan kuin pikkusiskonani. Siksi järkytyinkin kuullessani hänen tilanteestaan.

Nyt sain siis uutta näkökulmaa asioihin. Jouduin vastentahtoisesti tilanteeseen jossa joudun katsomaan toisen kärsimystä vierestä. Se pysäyttää. Se herättää halun tehdä jotain. Se saa aikaan riittämättömyyden tuskan, mitä minä voin tehdä auttaakseni sinua. Jotain, mutta en kaikkea. Se pakottaa kohtaamaan oman rajallisuutensa ja puuttensa. Ja vaikka on itse kokenut hyvin samanlaisia tapahtumia, hyvin samanlaisia kokemuksia eivät ne silti ole samoja. Ei toista ihmistä voi koskaan täysin ymmärtää. Samanlaiset kokemukset voivat rakentaa sillan kahden eri maailman väliin, mutta et silti pääse koskaan toisen maailmaan. Kohtaamiset tapahtuvat sillalla, mutta kummankin täytyy tulla jonkin matkaa vastaan.Olkoon se sitten muutama askel tai puoliväli.

Voimia kaikille murtuneiden läheisille ja ystäville! Olette tärkeitä vaikka kiitoksen sanat olisivatkin liian raskaita lausua.