Miten ihminen voikaan olla näin väsynyt oltuaan juuri viikon lomalla? Huomenna joudun menemään takaisin koulumaailman oravanpyörään jossa opettajat olettavat sinun tehneen lomalla ahkerasti koulutöitä ja samalla virkistyneen niin, että oikein puhkut intoa päästä taas opiskelemaan. Tällainen vaikutelma minulle on jäänyt aikaisempien vuosien pohjalta, saa nähdä miten käy.

Itselläni tuo äsken maalaamani ihanne ei ainakaan toteudu. Tunnen itseni väsyneemmäksi kuin aikoihin ja odotan kauhulla huomista koulun alkua. En omasta mielestäni saanut tehtyä oikein mitään lomalla, perheeni takia kampesin kyllä itseni aamulla ylös, mutta mitään en kyllä päivän aikana tehnyt. Kyyhötin vain sohvannurkassa, katsoin välillä televisiota ja kävin syömässä kun käskettiin. Tai oikeastaan, tein kyllä kaiken mitä käskettiin: jos minun käskettiin imuroida, tein sen, jos minun käskettiin ruokkia koira, tein senkin, mutta palasin sitten takaisin sohvalle. Olin kuin robotti ja nyt saan huomata hukanneeni jälleen viikon elämästäni jonnekin.

Minulle ehdotettiin masennuslääkitystä yhtenä vaihtoehtona. Tarkemmin en asiasta tiedä, minulla on nyt pari viikkoa aikaa pohtia ja miettiä miten haluaisin jatkettavan eteenpäin. Valitettavasti pulma on siinä, että en tiedä mitä haluan. Enhän minä koskaan tiedä mitä haluan. Muut tuntuvat tietävän aina paremmin mikä minulle on parhaaksi, joten mitäpä minä sanomaan mielipidettäni yhtään mihinkään.