Vietin tänään viimeistä päivääni ilman lääkkeitä seuraavaan puoleen vuoteen. Huomenna olisi tarkoitus aloittaa Citalopram Orion lääkitys. On vähän ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta olen jo jonkin aikaa miettinyt voisikohan lääkkeistä olla minulle apua, kun ei tuo terapia yksin näy riittävän, mutta nyt kun ne on määrätty ja niitä pitäisi alkaa syödä on tietty epävarmuus noussut pintaan. Olo on myös hieman haikea kun tietää että näitä lääkkeitä on nyt syötävä pitkään ja hartaasti, siinä tapauksessa että ne sopivat minulle. Lääkkeiden syöminen tekee tästä jotenkin vakavampaa, minä olen oikeasti sairas, koska syön lääkkeitä. Ilmeisesti en vieläkään ollut päässyt eroon ajatuksesta että minun pitäisi vain kasvaa aikuiseksi ja lopettaa valittaminen. Tätä nyt ei saa käsittää niin että haluaisin jäädä kieriskelemään itsesääliin tai muuhun sellaiseen. Mielestäni kyse ei ole siitä, tottakai haluaisin olla iloisempi ja onnellisempi ja siksi olenkin yrittänyt tehdä töitä terapiassa ja muuttaa ajatusmaailmaani. Mutta eipä ole oikein onnistunut.

Niin, ja odotan kauhulla mahdollisia sivuoireita. En tiedä onko masennus- tai mielialalääkkeillä tapana aiheuttaa sivuoireita useammin kuin monet muut lääkket. Ainakin sellainen kuva jää erilaisia keskusteluja ja tekstejä lukiessa. Voihan se tietysti johtua siitäkin että masennuslääkkeiden sivuvaikutuksista saatetaan puhua enemmän kuin muiden lääkkeiden. Toivottavasti käy tuuri ja ensimmäinen lääke on se sopiva. Ei hirveästi innosta lähteä mukaan mihinkään lääkerumbaan, varsinkin kun kesä on tulossa ja psykiatrin sun muut on lomalla.

Ajatus pätkii, pitää jatkaa joskus myöhemmin.